Salar de Uyuni ja muuta seikkailua eramaassa

No niin, nyt ollaan sit palattu nelipaivaiselta retkelta autiomaasta ja paadytty Uyunin kaupunkiin. Torstai-aamuna siis lahdettiin ajamaan Tupizasta paamaarana Uyunin suolakentat sunnuntaiaamuna. Meidan DiskoToyotassa oli paljon tilaa, koska paadyttiin mutkien cauta pieneen, vain kolmehenkiseen ryhmaan, kun isoimmat ryhmat on kuusihenkisia. Meidan lisaksi mukana oli siis vain yksi italialainen poika, joka oli ihan mukava, joskin aika hiljainen eika peseytynyt neljan paivan reissulla kertaakaan eika ainakaan todistettavasti laittanut myoskaan dodoa. Etta onneksi oli tilaa autossa myos sille yhdelle, joka ei kayta Rexonaa. Hahhah. No joo sitten oli siis mukana kuski/opas Javier ja kokki Celia. Oikein mukavia olivat molemmat ja asiantuntevia. Ja hyvaa ruokaakin saatiin ja monipuolista! Vaikka matkatoimistossa olivat ehka kiusallaan tai sitten puhtaasti vahingossa unohtaneet valittaa kokille tiedon Lillin laamattomasta ruokavaliosta, niin silti oli rehua mukana vaikka milla mitalla ja toinen toistaan parempia aterioita saatiin. Nam.

Ekana paivana ihmeteltiin lahinna maisemia ihan ylipaataan ja noustiin yoksi 4200 metriin. Matkan varrella nahtiin sikkena laamoja ja muutama pieni ja koyha kylapahanen, joissa ihmiset elaa vaan laamojen ja lampaitten varassa. Ihan pelkkaa eramaata, jossa on mahdoton kuvitella kenenkaan elavan ylipaataan. Joka kylassa oli kuitenkin vahintaan alakoulu ja vallassa olevan inkkaripressa Evo Moralesin sponssaama aurinkopaneeli. Ja luonnollisesti myos kannatuslauseita presidentille, joka ensimmaista kertaa ajaa koyhien intiaanien asiaa. Etta puolensa siinakin miehessa, vaikka aika mielipuolelta saattaa valilla eurooppalaisnakokulmasta vaikuttaa. Mutta siis vuoria lahinna kateltiin ja maisemat oli kylla upeat. Yo vietettiin San Antonio de Lipez –nimisessa kylapahasessa, jossa oli tosi kylma yolla, mutta onneksi oli makuupussit mukana! Ja upeaa tahtitaivasta ihailtiin kahdeksan maissa illalla ennen nukkumaanmenoa. Unirytmi oli siis reissun ajan aika eri kuin yleensa.

Leaving Tupiza to Uyuni. Road goes through pretty rough terrain. Scary...


A little village in the middle of nowhere


Doing some drugs :) Mate de coca.


Perjantaina herattiin sitten viidelta ja lahdettiin kuudelta matkaan. Ensin pysahdyttiin Pueblo Fantasmassa, eli jossain epsunjalaisten siirtomaaherrojen rakennuttamassa okyilykaupungissa, jossa ne vaan riisti inkkareita ja pisti ne kaivoksiin toihin. Kyla jai kuitenkin autioksi, koska urpot rakensivat sen johonki 4700 metriin, eika sitten viihtyneetkaan niin korkealla kaiken maailman paansarkyjen ja mahavaivojen kanssa. Eika kuulemma laamatkaan viihtyny niin piti lahtea pois. Kylan jalkeen nahtiin hienoja laguuneita, joissa uiskenteli vaaleanpunaisia flamingoja. Yhdessa laguunissa oli jotain ihme saippua-ainesta, josta voi tehda shampoota ja pesujauhetta. Etta nain. Paastiin myos kylpemaan sellasessa kuumassa lahteessa, mika oli aika siistia. Ja koska Javi oli loistokuski ja ajeli aina ihme oikopolkuja, oltiin ensimmaina perilla ja saatiin kylpea ihan kahestaan kun se peseytymisvastainen italiaano ei siis tietenkaan tullu uimaan. Kun paastiin vedesta pois niin olikin jo kolme tayteen lastattua jeeppia pihassa.

Lahteilta lahdettaessa ajettiin Desierto de Dalin ohi, eli siis sellasen hiekka-aavikon, jolle on tipahdellu jostain isoja kivenjarkaleita ja se nayttaa aika paljon Dalin maalaukselta. Surrealistiselta nyt vahintaan. Siita edettiin sitten Laguna Verdelle, joka oli ehdottomasti ihan hienoimpia nahtavyyksia retkella. Sellainen jadenvihrea laguuni tulivuoren edessa. Viisipaivaisella retkella olis paassy kiipeemaan tulivuorelle ja kurkkaamaan sen sisaan, missa on sita samaa vihreeta vetta. Me tyydyttiin luottamaan oppaan sanaan. Vihrealta laguunilta noustiin sitten vahan viela ylos viiteen tonniin ja katsomaan geysireita. Ne oli tosi pelottavia ja haisi pahalle, yoks. Ihan siisti naky kylla silti. Siina ne savutti ja keitti mutaa. Ja oikein tunsi, miten maa kiehuu jalkojen alla.

Pueblo Fantasma, an abandoned spanish built village up on the slopes of Cerro Lipez.


4855 meters. God knows how many feet.


¡Hola! ¿Como te llamas? buahhahhaa... Thanks Mamta for the best joke ever.


Multicoloured mountain in the Dali desert. Two vicuñas in the background apparently eating sand.


Laguna Verde


Hot springs (geísir) in about 5000 meters.


Yoksi laskettiin taas (onneksi) korkeutta ja mentiin 4200 metrin kieppeille Laguna Coloradon rannalle hostelliin. Itse tuohon punaiseen laguuniin tutustuttiin vasta seuraavana aamuna, koska illalla tuuli niin paljon, ettei se olisi paassyt oikeuksiinsa. Aamulla se sen sijaan oli sitakin upeampi, ja julmetusti flamingoja taas ruokaili siina. Ja lumihuippuinen vuori taustalla, aika komee maisema. Matkaa jatkettiin vikunjia ihmetellen kohti Desierto de Sinolia, joka oli aika samantapainen paikka kuin se Dali-versiokin. Eli hiekka-aavikolla oli tulivuori, joka oli sylkenyt isoja kivenjarkaleita suustaan ja eroosio sitten muotoili niista parhaansa mukaan taidetta, suurimpana ihmetyksen kohteena Árbol de Piedra, eli kivipuu. Tuuli on siis viskannut maata pitkin hiekkaa kivenjarkaleeseen niin, etta se on kulunut alhaaltapain ja nayttaa nyt ihan puulta.

Lauantaina nahtiin myos pari laguunia lisaa ja ajettiin kahden pienemman suolakentan lapi. Pysahdyttiin vahan isompaan kylaan ostamaan pari kaljaa, koska oli vika ilta, ja majoittauduttiin Uyunin suolakentan reunalle hostelliin, jossa oli huoneiden lattiat suolan peitossa ja sangytkin tehty suolasta. Aika metka paikka, vai pitaisiko sanoa ihan mesta paikka. Samalla tiputettiin vahan korkeutta va laskeuduttiin johonkin 3700 metriin.

Laguna Colorada


Arbol de piedra


Tanaan aamulla herattiin varttia vaille viis ja pakattiin kamat pimeassa. Suunnilleen vartissa oltiin valmiita ja huristeltiin suolakentalle kattomaan auringonnousua. Aika hienoltahan se naytti, valkoista tasaista pintaa silmankantamattomiin ja vuoria taustalla. Ja siis kaikki suolaa, mita nakee. Kyseinen suola-aavikkohan on siis maailman suurin ja isolta se naytti. Suolakentan keskella on saaria, ja pysahdyttiinkin yhdelle, nimeltaan Incahuasi. Saari oli taynna valtavia kaktuksia, joista isoin oli 12 metria korkea ja 1203 vuotta vanha. Hitaasti siis kasvavat nuo otukset. Suolakentalla oli myos suolahotelli, jossa oli ihan kaikki suolasta tehtya, seinat, lattiat, sangyt, poydat ja tuolit ja kaikki. Suolakentta oli siis ihan tosi hieno naky sinansa, mutta ei meidan mielesta reissun parasta antia kuitenkaan. Varsinkaan suomalaiselle, joka aika usein nakee vaikkapa jaisen jarven tai meren, jossa on vahan lunta paalla. Silta se aika paljon naytti. Tosin vuoret ja kaktukset ei ihan sopinu siihen Suomikuvaan, ja onhan se kasittamatonta jos ajattelee, etta kaikki ymparilla on suolaa...

Uyuni salt flats.




Our group in the end of the four days tour.


Puolenpaivan aikaan saavuttiin Uyunin kaupunkiin ja loppupaiva ollaankin otettu aika rennosti. Ollaan taisteltu nettikahvilasta toiseen jatkuvien sahkokatkosten myota ja ostettu bussiliput huomiselle. Lahdetaan siis aamulla kohti Potosia, joka on aikoinaan ollut koko Etela-Amerikan isoin kaupunki, koska siella on ollut hirmuisesti hopeaa ja sita on sitten sielta kaiveltu. Taas noustaan korkeammalle, 4100 metriin.

Hirveesti ei olla karsitty vuoristotaudista. Vahan on sarkenyt paata valilla ja tosi helposti vasyy. Ei tartte ottaa montaakaan ripeeta askelta tai olla isokaan ylamaki, etta alkaa puuskuttaa ja happi loppuu. Varsinkin kun yhden hostellin vieressa pelattiin ihan hetki paikallisen pikkutyton kanssa korista. Sen jalkeen maattiin varmaan puol tuntia sangyssa etta hengitys tasaantui. Ostettiin kylla jo lahtiessa jotain paikallisia laakkeita taudin ehkaisyyn/oireiden lievittamiseen, jotain luontaisvalmistetta siis, ja ilmeisesti siita on jotain apua ollut vahintaankin lumelaakkeena. Kylla silla aina paansarky lahti. Mausta paatellen on valmistettu jostain laaman jatoksista, mutta kai se jotain kasvia oli. Sen lisaksi luonnollisesti juotiin paljon kokateeta aamuin illoin. Ja kuski mussutti niita lehtia jatkuvasti kuin normisuomalainen Jenkkia. Meista ne lehdet oli liian pahoja siihen hommaan, mutta tee oli ihan juotavaa.

Tallasta talla eraa, palataan kuvien kera kun loydetaan parempi netti jostain joskus… Hyvaa joululomaa niille, joilla sellainen jo on ja hyvaa viimeista tyoviikkoa niille, joilla sellainen viela on. Bolivia kuittaa.