Vuoria ja viineja ja vahan Shakiraa

Tanaan jaatiin taas kaksin Buenos Airesiin, kun saatettiin Lauri ja Ulla-Maija kentalle. On ollut niin tapahtumarikas loma, ettei osattu koko paivana tehda mitaan, kun ei ollutkaan mitaan ohjelmaa suunniteltuna valmiiksi. Lepo on kylla ihan tarpeen valilla, etta mikas siina. Ja onneksi kaupungin koko ja liikenne jarjestaa ohjelmaa ihan itsestaan, lentokenttareissu kun kesti kokonaisuudessaan kuusi tuntia! Ja kentalla ei kuitenkaan oltu kuin reilu tunti...

No, yritetaan nyt vetaa joku lyhykainen ja pikainen kooste lopusta reissustamme Chilessa ja Mendozassa. Eli Valparaisossa vietettiin viela yksi paiva, jona kaytiin ensin hakemassa bussiasemalta liput Mendozaan. Liput meille varasi hostellin omistaja Ricardo, joka oli todellinen monitoimimies. Kyseinen hostelli oli ihan paras ikina, todella kodikas ja sen lisaksi Ricardo auttoi ihan kaikessa mita tarvittiin, hyva kun ehdittiin sanoa, etta oltais lahdossa Mendozaan kun se oli jo soittanut ja varannut meille liput ja tilannut taksinkin aamuksi meita hakemaan. Ja kaiken tietysti vahan halvempaan hintaan suhteillaan. Tieda sitten... Mutta siis aidosti todella mukava mies ja ystavallisempaa isantaa saa hakea! Ricardolla oli myos loisteliaita ravintolasuosituksia, ja kaytiinkin bussiaseman laheisessa kauppahallissa suosituksen mukaisessa ravintolassa, jossa sai kalaa ja ayriaisia lahes pilkkahintaan. Ai etta oli hyvaa eika millaan jaksettu syoda kaikkea kun Rikun ohjeista huolimatta tilattiin kaikille omat annokset (se sanoi etta yksi annos riittaa hyvin kahdelle).

Herkullisten ayriaispatojen aarella kalaravintolassa Valparaisossa




Mahat taynna raahauduttiin makia ylos Nerudan talolle (tai yhdelle niista, La Sebastiana -nimiselle), lahistolla ollut hissi kun ei ollutkaan toiminnassa. Neruda oli todellinen kerailija ja sen talossa oli teis mita kraasaa pariisilaisesta karusellihevosesta patsaaseen Paasiaissaarilta (minikokoiseen! mutta siis ilmeisesti ihan aitoon). Kylla siina talossa olis kelvannut asustella, sen verran komeat oli maisemat.

Kiipeilya kukkuloilla


Valparaison varikkaita taloja


La Sebastiana


Ylipaansa tykattiin oikein kovasti Valparaisosta. Maisemat oli kauniita ja ihmiset ystavallisia, joskin kaupunkia ilmeisesti pidetaan vaarallisena siina mielessa, etta taskuvarkaudet on tosi yleisia. Siksi kadulla kulkiessa koko ajan joku huomautteli, etta pida repusta paremmin kiinni tai kaanna se etupuolelle jne, mika oli loppupeleissa jo vahan arsyttavaa, kun sen verran osattiin kylla itsekin varoa, ettei meilla tietenkaan ollut repussa mitaan tarkeeta niin kun ei yleensakaan, vaan lahinna likaisia vaatteita ja juotavaa. No, avuliasta porukkaa joka tapauksessa. Samoin jos hetkenkin palyili ymparilleen siihen malliin, etta mihinkahan suuntaan lahtis, niin joku kysyi tarvitaanko apua. Ei ikina tapahtuis Argentiinassa. Jengi vaan kavelis yli kun seisoo siina kadun tukkeena.

Valparaison katukuvaa




Hostellimme Villa Maria Antonieta


Jairo -vauva eli hostellin 7-kuukautinen lemmikkihauva


Chilesta matkamme jatkui siis Andien yli takaisin Argentiinan puolelle kohti Mendozaa. Vuoret oli upeat ja maisemat yllattavan erilaisia rajan molemmin puolin. Vuoristotie hirvitti vain vahan, aika paljon mentiin ihan natisti kaukana rotkojen reunoilta. Ei kayty kuin reilussa kolmessatonnissa, mutta vainoharhaisimmat meista tunsivat jo korkeuden vaikutuksen hengityselimistossa ja tasapainossa kun juoksenneltiin ulkona rajamuodollisuuksien lomassa. Tsemppia vaan Boliviaan... Voi argh. No joo, luultavasti kyseessa oli oikeesti lahinna aliravitsemus ja vasymys :)

Saavuttaessa vuoristoon Chilessa. Huomatkaa kuvaajan sormi :)




Rajaseuduilla








Mendoza oli upea paikka. Tosi rauhallinen paakaupunkiin verrattuna ainakin ja muutenkin sellainen helposti hallittava ja leppoisa, paljon puistoaukioita jne. Lahinna kylla vietettiin aikaa viinitiloilla, kaytiin yhteensa viidella tilalla Mendozan alueen yli 900:sta. Jai siis viela seuraavaankin kertaan. Sunnuntaina mentiin Maipun alueelle bussilla ja vuokrattiin sielta itsellemme pyorat, joilla taisteltiin kuumuudessa viinitiloille. Yhteensa joku 20 kilsaa poljettiin ja vierailtiin jopa kahdella tilalla, La Rural ja CarinaE -nimisilla. Sunnuntaina kun monet sulkivat aikaisin ja meilla venahti pikainen lounas kaksituntiseksi. Maisemat olivat upeita, kun lumihuippuiset vuoret siinsivat viinipeltojen takana, ja viinimaistiaiset maistuivat. Jotain tarttui kotiinvietavaksikin. Maanantaina oli pakarat sen verran hellina etta otettiin kuljetukset sisaltava retki kahdelle viinitilalle, vierailtiin Viniterralla ja Baudronilla. Omatoimireissu oli kylla parempi joskin aika rankka, eli ei toista sellaista olisi mitenkaan jaksanut. Tiistaina kaytiin viela Killi, Lilli ja Lauri Lujanin alueen tiloja ihailemassa, kaytiin Luigi Boscalla sisalla ja ulkoa katsastamassa Nortonin tila, jonne ei paasty sisaan kun ei ollut tilaa kierrokselle. Kaikki visiitit oli aika samankaltaisia, ensin esiteltiin viljelymenetelmia, sitten valmistusprosessia ja pullotusta ja lopuksi maistettiin paria viinia ja sai tehda ostoksia. Tilat toki vaihteli koon ja ian mukaan, etta aika erilaisia kokemuksia ne oli kuitenkin keskenaan.

La Rural -tilalta, jossa oli myos Museo del Vino, elikkas vanhoja viinintekovalineita


Pyoramatkalta


Parillalounaalla


CarinaE -tilalla kuuntelemassa omistajan viisauksia


Pullotushihna Baudronilla


Viniterran kellari


Luigi Boscan viljelmia


Toisilla on omat nimikkoviinit...


Mendozasta palattiin keskiviikkoaamuna Buenos Airesiin, jossa vietettiin pari tehotonta opiskelupaivaa, eli paastiin vissiin yhdella luennolla kaymaan. Syy ei ollut meissa, vaan lukukauden lopussa tunteja kaytettiin uusintatentteihin. Vahan kuljeksittiin kaupungilla ja pakkailtiin kamoja kotiinvietavaksi, Ulla-Maija ja Lauri piipahtivat viela Uruguayssakin paivaseltaan. Aika rauhallista loppulomaa vietettiin, varsinkin naisvakeen iskenyt vatsaflunssa tai mika lie mahatauti vahan rauhoitti menoa.

Eilen illalla eli perjantaina kaytiin sitten morjestamassa Shakiraa Velezin stadionilla. Heikko olo vahan verotti, mutta hieno kokemus oli silti. Shakira naytti hyvalta ja silla oli maailman siistein pinkki timanttikitara ja se villitsi yleison ihan taysin. Hyva jos laulua edes kuuli paikoitellen yleison metelin lapi. Oikein hieno keikka, vaikkei maailman isoimpia faneja ollakaan. On se kuitenkin lattareissa sen verran iso juttu, etta pakko oli paasta katsomaan, eika kaduta.

Nyt alkaa sitten loppurypistys finaaleihin, ja parin viikon paasta lahdetaankin jo kotimatkalle! Alkaa siis Buenos Aires olla paketissa ja reissut kutsuu. Mutta niista lisaa sitten joskus. Chau!