Killi ja Lilli Lattareissa

tiistaina, elokuuta 22, 2006

Reissu Rosarioon

Heippa taasen. Ollaan kotiuduttu raskaalta reissulta ja jaksaa taas vahan paivitella. Viikonloppu oli siis kolmipaivainen, koska maanantaina oli jonkin sortin pyha. Kaytettiin tilaisuus hyvaksemme ja lahdettiin laajentamaan kasitystamme Argentiinasta (Buenos Aires kun on tunnetusti Eurooppaa eika Argentiinaa lainkaan, tai ainakin niin meille orientaatioviikolla vaitettiin). Rosario nyt on sellainen minikokoinen (miljoonan asukkaan kaupunki) Buenos Aires eli kulttuurishokki ei ollut valtaisa.

Lauantaiaamuna joka tapauksessa lahdettiin 6.45 bussilla ja saatiin ensikosketus ryhmamatkailuun kun pari ystavaamme meinasi jaada bussista ja lahto myohastyi sen takia jokusen minuutin... No, ihan niinku aikataulu ei olis liukuva kasite maassa jossa professoritkin on helposti puoli tuntia myohassa luennolta vaikkapa ihan jarjestaen. Ja myohastyminenkin johtui oikeasti ihan bussiyhtion omasta byrokratiasta, silla kaverit joutuivat jonottamaan ian kaiken lippuluukulle saadakseen antaa sinne passinsa numeron etta paasee bussiin... liput oli siis ostettu etukateen, mutta bussiyhtiot vaatii kaikilta matkustajilta passin numeron lippuun ja sita ei voi kirjoittaa siihen itse vaan virkailija kirjoittaa sen yleensa lipunoston yhteydessa. Kaikki meista ei kuitenkaan ollu lasna ostotapahtumassa ja siksi osan passien numerot puuttui puljulta ja niita piti viela ennen bussin lahtoa saataa. Lopulta saatiin kaikki kuitenkin kyytiin ja paastiin matkaan. Nukuttiin lahes koko matka kun maisematkaan ei turhan ihmeellisia tai ainakaan kovin eksoottisia ole.

Bussin ikkunasta, jos oikein zoomaa niin voi nahda lehmia :)


Rosarioon saavuttua ja bussiasemalta kaupunkiin paastya jakaannuttiin pienempiin ryhmiin majoituksen etsintaa varten. Hotellit oli aika taysia ja majoituksen loytaminen siis haasteellista mutta mehan sitten tietenkin loydettiin hotelli, jossa oli tilaa koko yhdeksan hengen seurueellemme. Saatiin kaksi kolmen hengen ja yksi neljan hengen huone, hinta 35 pesoa/hlo/yo. Itse majoituttiin neljan hengen huoneeseen yhdessa amerikkalaisen Clairen ja ranskalaisen Yohanin kanssa. Meidan huoneessa oli plussana parveke, josta oli ihan kiva maisema viereiselle aukiolle.



Lauantain ohjelma koostui syomisesta, kavelysta joen rantaan ja siella lohoilysta, tutustumisesta monumenttiin, joka on pystytetty Argentiinan lipulle ja ilmeisesti myos haudaksi sedalle nimelta Belgrano (joka on ilmeisesti tarkea seta koska joka kaupungissa on katu nimelta Belgrano ja BsAs:ssa myos sen niminen kaupunginosa) seka tutustumisesta Rosarion yoelamaan, jota oli kehuttu. Jonot baareihin oli ainakin pahemmat kuin seduloihin puolenyon jalkeen, eli ilmeisesti meininki on kova. Taksikuskimme loysi meille kuitenkin vahan vahemman tayteen ahdetun klubin ja selitti viela pokelle, etta me ollaan turisteja eika uskalleta jonottaa keskella yota eli paastiin suoraan sisaan :) Paikka oli ihan hieno joskin aika taynna ja drinksut lahes pelkkaa vodkaa. Kivaa oli ja kotiuduttiin joskus aamukuudelta aivan normaalisti.

Paikkareilla joen rannassa


Monumentti


Sunnuntaina mentiin taas fudismatsiin, silla viimeviikolla Riveria vastaan pelanneella Newell´s Old Boys:lla (on muuten ilmeisesti perustettu vuonna -74) oli kotipeli ja jengi on siis Rosariosta. Stadion oli huomattavasti pienempi kuin Riverilla, mutta fanit hulluja silti.





Matsi sinansa oli kylla ihan perseesta, kotijoukkue havisi sarjan ihan hannilla (tosin vasta kahden ottelun jalkeen)olevalle joukkueelle 0-1 eika ees yrittanyt pelata. Matsin jalkeen siis viimeviikkoinen Riverin peli tuntui entistakin paremmalta ja oli kylla ylivoimaisesti parasta fudista mita ollaan taalla nahty. Paihitti nimittain brassifudiksenkin mennen tullen, vaikka se niin arvostettua onkin. Eli tana sunnuntaina taidetaan menna taas katsomaan Riverin pelia.

Pelin jalkeen kaytiin katsastamassa pakollinen nahtavyys eli Che Guevaran ensimmainen kotitalo. Se on kylla maailman turhin nahtavyys: talon edessa on kyltti, mutta taloon ei paase sisaan eika mitaan. Me tehtais siita kylla museo jos saatais ehdotuksia jaella.



Maanantaina ennen kotiinlahtoa kaytiin viela aiemmin mainitulla monumentilla, koska siina tornissa on nakoalapaikka, joka oli silloin lauantaina jo kiinni eli ei sillon paasty sinne. Siispa lopuksi viela pari maisemakuvaa Rosariosta:





Nyt pitaakin jo rientaa luennolle, mutta kirjotellaan taas kun on jotain kerrottavaa! Terkkuja!

2 Comments:

At 6:12 ap., Anonymous Anonyymi said...

Terveiset Marialtakin pampalle. Pitää ihan ekana mainita, että loistava blogi teillä! Ja jos jatkan yksinpuhelua futiksesta, niin harmi ettette sattuneet Rosarioon kaupungin toisen seuran, Rosario Centralin kotimatsin aikaan. Central oli Chen suosikkiseura ja seuran kannattajat käyttävät käsittääkseni nykyään paljon Che-aiheista materiaalia matsien koreografioissaan. Ñuls, jonka matsissa olitte, on ehkä parhaiten tunnettu siitä, että Diego yritti paluuta siellä koka-kärynsä jälkeen, olikohan 1993. Edelleen suosittelen teille enemmän Bocan kuin Riverin matseja, vaikken koskaan sielläpäin ole käynytkään. ;)

Viikon päästä Puolaan. Toivottavasti Shefki laittaa polskien verkot tötterölle. Toisarvoisena toiveena on, että säästyisin paikallisten huligaanien nyrkkiraudoilta ja maiharinkärjiltä...

 
At 11:22 ap., Anonymous Anonyymi said...

Kaikki -74 perustetut jengit on mun suosikkeja. Eli propsit siitä. Täälläkin alkaa kuulkaa pienokaiset pian koulu! Ihan jännittää kun pitäisi tuo graduaihe keksiä ja kun sekään ei riitä.. eli se gradu pitäisi myös TEHDÄ siitä aiheesta. Ei jymmärrä moista.

Ja asioita joista ette oo vielä kirjottanu, mutta tiedonjano on valtava: 1. pihviraportti, lienee killin vastuulla 2. "kuinka ostin rosariosta prätkän ja lähdin seuraamaan orjallisesti chen moottoripyötäpäiväkirjaa" ja siis jos tätä ei tapahtunut niin hop hop takaisin!! Tai sitte vaihtoehtoisesti kirjotatte aiheesta " Mitt Sommarlov" 600 sanaa.

Mut keep up the good work ja jatkakaa klybbailua :)

 

Lähetä kommentti

<< Home